March 30th, 2008

One Ring to Rule Them All

Vihdoin ja viimein sain toteutettua pitkään tavoitteena olleen Lord of the Rings -putken. Kaverilta löytyi vieläpä jokaisesta elokuvasta ne pitkät versiot, niin katsoimme ne kaikki eilisen aikana peräjälkeen. Noin kaksitoista tuntia siihen menikin, eikä edes tuntunut missään. Siinä on kyllä niin käsittämättömän hyvät elokuvat, joita ei pysty sanoin edes tarpeeksi hehkuttamaan. Niitä katsoessa unohtaa hetkittäin todellisuuden.

Yritin ensimmäistä kertaa lukea Taru sormusten herrasta -kirjaa jo ala-asteella. Seuraavan kerran yläasteella pariinkin otteeseen, kunnes päätin, että kyseessä on vaan kerrassaan huono kirja. Kun ensimmäinen elokuva Sormuksen ritarit ilmestyi teattereihin vuosia myöhemmin, vannoin etten pidä siitä vaikka kaikkialla ylistettiin sitä. Parin kuukauden jälkeen päätin mennä katsomaan sen ihan vaan kertoakseni ihmisille, että olen nähnyt sen ja enkä silti pitänyt. Ja kuinka kävikään. Istuin liikahtamatta koko elokuvan. Suljin muun maailman täysin mielestäni, leffakarkitkin jäivät syömättä. Tuijotin sitä lumoutuneena, enkä voinut käsittää, että joku oli oikeasti saanut jotain niin hienoa aikaiseksi. Luonut kokonaan uuden maailman. Seuraavat kaksi osaa Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu istuinkin Tennispalatsissa ensi-illassa.

Kaikki kunnia tietysti Tolkienille, mutta tapa millä nämä elokuvat on toteutettu on myös käsittämätöntä. Ne mielettömät maisemat, rakastettavat hahmot, mahtavat erikoisefektit, musiikit, kaikki. Sanattomaksi vetää. Se upea fantasiamaailma tuodaan niin lähelle, että tuntee olevansa osa sitä. Ja tahtoo olla osa sitä seikkailua.