horrendous (hdous_movies) wrote,
horrendous
hdous_movies

Thank you

Nyt on Oscarit jaettu ja show ohi. Nyyh, seuraavaa tarvitsee odottaa taas vuosi! Juontajat oli juuri niin huippuja kun oletinkin, vitsit oli juuri sopivia ja osuvia. Vaikka viime vuonna oli ihan hyvä juontaja, niin kyllä mielestäni parhaiten Oscar-juontajaksi sopii tuollaiset pitkän linjan viihdyttäjät. Vitsien täytyy olla sopivan kiusoittelevia ja niitä kertomassa täytyy olla joku sellainen, keneltä läppä on ns. hyväksyttyä, kuten nämä kaksi.


Gaalasta löytyi kaksi ihan parasta kohtaa ja ne, ketkä leffamakuani yhtään tuntee, osaisi varmaan ne nimetäkin. Eli toisena ehdottomasti se kauhuleffoille omistettu tribuutti, jossa näytettiin pätkiä kauhuleffoista! Ehdottomasti ansaittu maininta, kun ei noita kauhuleffoja kovin usein huomioida Oscareissa. Eikä ne muutenkaan ole yleensä kovin arvostettuja, mutta silti ihmiset tuijottaa niitä ja katsoluvutkin on suuria.

Toinen lempikohtani oli tietenkin John Hughes -muistelu. John Hughes on tehnyt loistavia kasariteinileffoja ja muita huippuja kasari- sekä ysärileffoja, joista tykkään todella paljon. Oli hienoa saada lavalle kunnioittamaan Hughesin muistoa ja työtä mm. Molly Ringwald, Anthony Michael Hall ja Ferris... eikun Matthew Broderick.


Ei ole oikeastaan mitään huomautettavaa gaalasta, se meni aika mainiosti kaikinpuolin. Siitä vaan täytyy mussuttaa, että joitain voittajia keskeytettiin hyvin nolosti kesken kiitosten (taas). Joku esimerkiksi ehti päästä mikille asti, avata suunsa ja mikki olikin jo vaimennettu sekä musiikit pauhasi. Suomen studio oli vähän tylsän uutismainen, tyypit istui jäykästi pöydän ääressä, eikä juttu oikein luistanut. Kyllä sinne olisi kaivattu jotain supliikkimiehiä.

Niin ja sen pystien jakautuminen näkyy tuossa edellisessä merkinnässä, josta myös näkyy kuinka hyvin arvasin, heh. Olisi ehkä pitänyt tehdä sitä taustatyötä eikä mennä vain omalla tuntumalla (The Hurt Locker teki samat kuin Slumdog Millionare vuosi sitten). Mutta ei mitään erityistä mussutettavaa siitä pystien jakautumisestakaan, aika ansaitusti ne meni. Vaikka ne annetaankin aina tietystä elokuvasta, niin on ne kiva kuitenkin nähdä tietyllä tavalla myös kunnianosoituksena työstä elokuvan parissa, varsinkin jos se menee sellaiselle, jolla on monesti aiemmin jäänyt ns. pienestä kiinni. En missään vaiheessa uskonut Avatarin saavan parhaan elokuvan tai parhaan ohjaajan pystiä, mutta uskoin sen muuten kauhovan pystejä.
Tags: oscars
Subscribe

  • Post a new comment

    Error

    default userpic
    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 0 comments